Kategoriat
hoito

Työkyky ja vaihtoehdot

Pääsääntöisesti Sjögrenin syndrooman ennuste on hyvä ja valtaosa sairastavista pärjää oireita lievittävällä itsehoidolla ja tarvittaessa reseptilääkityksellä. Hankalampia ovat usein suun kuivumisesta johtuvat hammas- ja iensairaudet, joiden hoidosta aiheutuu usein myös huomattavia kustannuksia.

Sjögrenin syndroomaan voi kuitenkin liittyä myös vakavia nivel- ja lihaskipuja, päänsärkyä ja väsymystä. Pahimmillaan oireet yhdessä voivat johtaa työkyvyn menetykseen. Vakituiseen ammattiin voi liittyä myös ärsykkeitä kuten pölyisyyttä joka pahentaa silmäoireita.

Työjärjestelyin oman ammatin jatkaminen on useimmissa tapauksissa mahdollista, ja työsuojelu on luonnollisesti myös työnantajan vastuulla. Joskus ammatinvaihto voi kuitenkin tulla kyseeseen.

Kipujen ja väsymyksen jaksottaisuuden vuoksi osa saattaa päätyä ratkaisuun jossa työtä tehdään osa-aikaisesti, tai kotoa käsin freelance-pohjalta. Tämä tuo joustavuutta, mutta toki toimeentuloa on silloin tarkasti suunniteltava jo etukäteen.

Onneksi etätyö on tullut mahdolliseksi yhä useammissa ammateissa, varsinkin niin sanotussa tietotyössä. Toiset taas luovat uuden toimeentulon kotoa käsin, hyödyntämällä internetin mahdollisuuksia.

Usein tarjolla olevat ansaintamahdollisuudet kuten kyselyihin vastaaminen tuottavat lähinnä taskurahoja tai lahjakortteja. Sen sijaan esimerkiksi sisällöntuotanto voi muodostua päätoimeksi.

Sisältöä eli tekstejä, kuvia ja nykyisin yhä usemmin myös videomateriaalia tai podcasteja voi tuottaa tilaustyönä, tai itse rakentaen omaa online-läsnäoloa, eli some-kanavia tai nettisivuja.

Mielenkiintoisella sisällöllä voi ilman varsinaista ohjelmointiosaamista luoda uskollisen seuraajakunnan ja sitä kautta tuloja. Rahaa voi saada mainoksista, yritysten kanssa tehtävästä yhteistyöstä (tuotteiden esittely) tai vaikkapa kumppanuusmarkkinoinnilla.

Aito, omakohtaisiin kokemuksiin ja tekemisiin perustuva sisältö houkuttelee. Aihealueita on laidasta laitaan: kokkaus, puutarhanhoito tai vaikka peliviihde kasinoilla. Henkilökohtaiset kokemukset vanhemmuudesta tai myös sairauden kanssa elämisestä kiinnostavat myös.

Aihepiiriä voi myös ajanmyötä laajentaa. Tunnettu esimerkki isoksi yritykseksi kasvaneesta blogista/somekanavasta on Huono Äiti, jonka brändillä myydään jo elintarvikkeitakin.

Ensisijaisesti siis hoidolla, lääkityksellä ja itsestään huolehtimisella myös Sjögrenin syndrooman kanssa voi jatkaa omassa ammatissaan. Joskus tilanne voi kuitenkin saada miettimään vaihtoehtoja, ja mahdollisuuksia on nykyisin paljon tarjolla.